Seuraa meitä

Autoilu maksaa, mutta kuinka paljon?

LIIKENNE

Autoilu maksaa, mutta kuinka paljon?

Suomalaiset arvioivat autonsa käyttökustannuksiksi keskimäärin 318 euroa kuukaudessa. Asiantuntijan tekemien esimerkkilaskelmien mukaan arvio ei välttämättä ole kovin kaukana todellisuudesta.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten arvioita oman auton käyttökustannuksista kuukaudessa. Vajaa neljännes arvioi käyttökustannusten asettuvan 101 ja 200 euron väliin ja käytännössä yhtä moni 201-500 euron välimaastoon. Kuukausikustannusten arvioinnin vaikeuksista kertoi, että 37 % kyselyyn vastanneista autoilijoista ei osannut vastata kysymykseen.

–Tyypillisesti kyselyissä ihmiset arvioivat autoilun kustannuksia jonkin verran alakanttiin. Toisaalta kun otetaan huomioon suomalaisen autokannan korkea keski-ikä ja suositut automallit, eivät vastaajien arviot ole välttämättä niin kaukana todellisuudesta, kertoo LähiTapiola Rahoituksen varatoimitusjohtaja Hannu Heliö.
LähiTapiolan arvion mukaan Suomen autokanta on vanhaa osittain korkeista kustannuksista johtuen. Suomalaiset ajavat keskimäärin 12 vuotta autoilla. Auton keskimääräinen arvo on arvioiden mukaan 3 600 euroa. Vuodessa suomalainen ajaa autolla keskimäärin 14 000 kilometriä vuodessa.

–Autoilun todelliset kuukausikulut vaihtelevat paljon riippuen siitä, minkälainen auto vastaajalla on. Käytännössä vanhemmilla autoilla ajetaan vähemmän ja uudemmille autoilla enemmän. Vanhempien autojen keskikulutus sadalla kilometrillä on noin seitsemän litraa ja uudemmilla viisi litraa. Varsinkin vanhemmilla autoilla, joilla ajetaan noin 10 000 kilometriä vuodessa voi päästä noin 200 euron kuukausikustannuksiin. Uudehkolla autolla, jolla ajetaan enemmän kustannukset nousevat kuukaudessa helposti lähemmäs 500 euroa, toteaa Heliö.

Vastaajilta kysyttiin myös, mitä asioita he huomioivat kustannusarviossaan. Kustannuksia arvioitaessa ajatellaan usein juoksevia kuluja, kuten polttoainekuluja sekä auton huoltoon ja ylläpitoon menevää rahaa. Moni muistaa laskea mukaan myös vakuutuksen ja autosta maksettavan veron. Arvon alenema tai autonhankintaan liittyvät kulut ovat vain harvoilla mukana käyttökustannuksiin liittyvissä laskelmissa. Heliön mukaan on ymmärrettävää, että erityisesti vanhemmilla autoilla ajavat jättävät arvonaleneman pois laskuista. Uudemmilla autoilla auton arvonalenema on kuitenkin merkittävä kustannus, jota voi olla vaikea arvioida tarkkaan.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LIIKENNE

Ylös