Seuraa meitä

Turvallisuus ennen kaikkea

LIIKENNE

Turvallisuus ennen kaikkea

Jopa 150 000 autoilijaa ajaa talvirenkailla myös kesäisin. Nokian Renkaiden asiantuntijan mukaan se on riski sekä autoilijalle itselleen että kanssaliikenteelle.

Autorengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin viime syyskuussa järjestämissä rengasratsioissa huomattiin, että talvirenkaiden kesäkäyttö on lisääntymässä. Talvirenkailla kulkevien autojen osuus oli noussut reilun prosentin edellisvuodesta, mikä tarkoittaa, että Suomen suvessa kurvailee jopa 150 000 autoilijaa kesärenkaiden sijaan talvirenkailla.
Moni autoilija saattaa tuntea houkutusta ajaa vanhat talvirenkaat loppuun kesällä säästääkseen rahaa ja aikaa. Lain mukaan onkin täysin sallittua ajaa nastattomilla talvirenkailla eli kitkarenkailla tai nastattomiksi nypityillä nastarenkailla myös kesäisin. Ominaisuuksiensa puolesta talvirenkaista ei kuitenkaan ole turvalliseen kesäajoon, vaikka urasyvyyttä olisi riittävästi.
-Niin kauan kuin Suomessa on kunnon talvet ja kesät, on renkaat syytä valita vuodenaikaan sopivaksi, muistuttaa Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Märkä asfaltti on haastava

Talvirenkaiden heikkoudet kesäajossa on todettu useissa testeissä. Erityisen selkeästi erot tulevat esille kesän sadekeleillä.
Tekniikan maailman (6.3.2019) tuore kesärengastesti osoittaa, että kun kuluneella kitkarenkaalla jarruttaa 80 kilometritunnin nopeudesta märällä asfaltilla, vauhtia on vielä yli 40 km/h kohdassa, johon uusi kesärengas pysähtyy. Myös kuivalla asfaltilla jarrutuspito on selkeästi kesärenkaita heikompi.
Testissä todetaan myös, että hallittu ajaminen märällä asfaltilla on kuluneella talvirenkaalla lähes mahdotonta, sillä luistot alkavat varoittamatta ja auton hallinnan palauttaminen on haastavaa.
Talvirenkaissa on voimakas palakuviointi ja tiheästi lamelloitu pintakuvio. Kun ne yhdistetään talvikäyttöön suunniteltuun kumiseokseen, rengas ohjautuu kesärengasta hitaammin. Renkaan hidas ohjautuvuus tulee ilmi yllätystilanteissa: se ei tottele täsmällisesti ohjausliikettä.
–Jos nopeassa väistötilanteessa oletetaan, että talvirengas ohjautuu yhtä nopeasti kuin kesärengas, tilanne voi johtaa joko törmäykseen tai tieltä suistumiseen, Morri sanoo.
Myös vakaudeltaan kitkarengas tai nastattomaksi nypitty nastarengas on kesärengasta heikompi. Talvikäyttöön suunniteltu kulutuspintakumisekoitus yhdistettynä palakuvioon ei ole jäykkyydeltään kesärenkaan veroinen.
–Kuumana kesäpäivänä talvirenkailla varustetun auton kulkua joutuu korjailemaan jopa suoraan ajettaessa, koska rengas joustaa sivusuunnassa herkemmin kuin jäykempi kesärengas.

Lämpimällä säällä rengas kuluu nopeasti

Talvirenkaassa on talviseen käyttöön suunniteltu kulutuspintasekoitus, joka kehittää kesäkuumalla tarpeettoman paljon lämpöä ja nostaa talvirenkaan kokonaislämpökuormaa.
–Kun pinnassa on liikaa lämpöä, se siirtyy renkaan rakenteeseen. Tästä seuraa ongelmia kestävyydelle, eli renkaan komponentit voivat pahimmassa tapauksessa irrota toisistaan ja rakenne pettää. Tällöin rengas rikkoutuu, Morri kertoo.
Ongelmia voi ilmaantua myös silloin, kun nastattomaksi nypityn renkaan tyhjät nastareiät keräävät kiviä. Kivet saattavat kulkeutua alla olevaan teräsvyöpakettiin, rikkoa sen ja samalla koko renkaan.
Lämpimässä kesäkelissä talvirenkaat myös kuluvat nopeammin, jolloin renkaan kulumispinnasta voi tulla epänormaalisti hammastunut.
–Kulutuspinnan hammastuminen aiheuttaa ääntämistä ja tärinää. Epämiellyttävän ajokokemuksen lisäksi siitä voi seurata ongelmia autoille, sillä jatkuva tärinä ei tee hyvää pyörän ripustuksille tai laakereille, Morri sanoo.

Hyvän kesärenkaan tuntomerkit:

-Alhainen vierintävastus
-Hyvä märkäpito ja vesiliirron vastustuskyky
-Hyvä stabiliteetti eli ajovakaus

Mainos
Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LIIKENNE

  • LIIKENNE

    Kukaan ei ole liikenteessä ennustaja

    Kirjoittanut

    Väistämissääntöjen noudattaminen ja omasta suunnan muutoksesta viestiminen tekee liikenteestä ennakoitavaa ja turvallisempaa kaikille. Kolme viidestä Liikenneturvan...

  • LIIKENNE

    Kun ajat, aja

    Kirjoittanut

    Useampi kuin joka kolmas Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta kuljettajasta kertoo joutuneensa jarruttamaan tai tekemään väistöliikkeen toisen tienkäyttäjän...

  • LIIKENNE

    Jarrut usein hylkäyksen ydin

    Kirjoittanut

    Keskimäärin joka viides auto hylätään katsastuksessa – uusimpia autoja hylätään eniten jarruista löytyvien vikojen ja puutteiden...

  • LIIKENNE

    Kiva kulkupeli, mutta ei mikään lelu

    Kirjoittanut

    Mönkijää hankkimassa olevan kannattaa ennen ostopäätöstä tehdä taustatyö huolellisesti. Liikenneturva muistuttaa, että mönkijän turvallinen käyttö vaatii...

  • LIIKENNE

    Selvänä ja levänneenä rattiin

    Kirjoittanut

    Suomalaiset liikkuvat kesällä pitkiä matkoja erilaisilla kulkuvälineillä. Olosuhteet voivat tuntua talvea helpommilta, mutta vaarallisten tilanteiden välttäminen...

Ylös