Seuraa meitä

3000 narsissia odottaa löytäjäänsä eri puolilla Suomea

AJASSA

3000 narsissia odottaa löytäjäänsä eri puolilla Suomea

Kauppapuutarhaliiton järjestämässä Yksinäinen narsissi -tempauksessa 15.3. jaetaan kotimaisia tetenarsissipaketteja ihmisten löydettäväksi ja iloksi ympäri Suomen.

Yksinäisiä narsisseja on jakamassa 69 eri toimijaa 63 eri paikkakunnalla eri puolella Suomea. Mukana on viljelijöitä, puutarhoja sekä kukkakauppoja. Narsisseja on jaossa yhteensä noin 3000 ruukkua.
– Yksinäinen narsissi -kampanjan tarkoituksena on viestiä tetenarsissien käynnissä olevasta sesongista ja siitä, että niitä viljellään paikallisesti eri puolilla Suomea. Tottakai tempauksella halutaan myös ilahduttaa ja tuoda iloa ihmisten arkipäivään, sanoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Yksinäinen narsissi -tempaus viestii myös tetenarsissin kestävyydestä: se pärjää pienen totuttelun jälkeen jopa kymmenessä pakkasasteessa. Kasvi onkin ensimmäinen kevään ulkokasvi, niitä saatavilla helmikuulta huhtikuulle.

Löydettyjä narsisseja voi seurata sosiaalisesta mediasta tunnisteella #yksinäinennarsissi sekä kotimaisista kukista kertovalla Kauniisti kotimaisen kanavilla  Instagramissa ja Facebookissa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös