Seuraa meitä

Pirkko Mannola Cinema Orionin syksyn tähti

AJASSA

Pirkko Mannola Cinema Orionin syksyn tähti

Cinema Orion kunnioittaa monipuolista taiteilijaa neljän elokuvan erikoissarjalla 24.10.–14.11.2022. Pirkko Mannola saapuu omien suosikkielokuviensa Tyttö ja hattu sekä Ihana seikkailu -näytöksiin.

Pirkko Mannola kuuluu yli kahdeksankymppisten esiintyvien taiteilijoiden vaikuttavaan tähtikaartiin, joka on jo vuosikymmenien ajan ilahduttanut elokuvia, musiikkia, ja esiintyjiä ihailevaa suurta yleisöä. Mannola oli yksi viimeisiä todellisia tähtiä, joita suomalainen elokuvateollisuus synnytti.

Mannolan voitto Miss Suomi -kilpailussa vuonna 1958 käynnisti hänen uransa laulajana ja näyttelijänä. ”Ei ollut managereja, ei neuvonantajia”, sanoo Mannola tänään. Vanhoja iskelmäelokuvia muistellessaan hän heilauttaa kättään: ”Ne nyt olivat semmoisia…” Mieluisimmista elokuvistaan hän mainitsee kaksi: Tyttö ja hattu sekä Ihana seikkailu. ”Oli ihana tutustua ja tehdä töitä Rauha Rentolan ja Ruth Snellmanin kanssa.” Pirkko Mannola saapuukin Orioniin vieraaksi juuri näiden elokuvien näytöksiin Päivi Istalan haastateltavaksi.

Näytösten alkukuvina esitetään nostalgisia mainosfilmejä, joissa Pirkko Mannola hehkuttaa niin Lux-saippuaa, Flame Glota kuin OKO Nuorisopankkitiliäkin. Atrian legendaarisissa mainoksissa makkaroista nauttii myös aviomies Åke Lindman.

PIRKKO MANNOLA -SARJA CINEMA ORIONISSA 24.10.–14.11.

MA 24.10. KLO 17.15 Aarne Tarkas: Tyttö ja hattu (1961)

Mannolan oma suosikkielokuva on vauhdikas kesäkomedia. Vieraana Pirkko Mannola.

MA 31.10. KLO 17.15 Aarne Tarkas: Nina ja Erik (1960)

Nuoriso-ongelmia peilaavassa teinien rakkaustarinassa Mannolan vastanäyttelijänä on Martti Katajisto.

MA 7.11. KLO 17.15 Toivo Särkkä: Ihana seikkailu (1962)

Särkän viimeinen ohjaustyö on 1800-luvun ranskalaistaustaista kartanoromantiikkaa väreissä. Vieraana Pirkko Mannola.

MA 14.11. KLO 17.15 Aarne Tarkas: Tähtisumua (1961)

Suomi-Filmin ensimmäinen iskelmäparaati sekoittaa faktaa ja fiktiota. Mannolan ja Esko Salmisen lisäksi mukana on huikea kavalkadi 60-luvun suurimpia staroja.

 

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös