Seuraa meitä

Sibeliuksenpuisto peruskorjataan

AJASSA

Sibeliuksenpuisto peruskorjataan

Töölön Sibeliuksenpuiston länsiosa kunnostetaan vuosien 2023–24 aikana. Kunnostuksen yhteydessä puistoon rakennetaan uusi kuntoilualue ja koira-aitaus.

Puistossa sijaitseva Sibelius-monumentti on Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä, ja sen ympäristöä kunnostetaan kestämään paremmin suuret kävijämäärät. Puiston peruskorjaus alkaa huonokuntoisten puiden poistolla maaliskuussa. Suurin osa poistettavista puista on todettu kuntoarvioinnissa lahoksi, tuholaisten vaurioittamaksi tai muuten huonokuntoiseksi. Osalle arvokkaimmista puista tehdään hoitotoimenpiteitä, jotta ne pystytään säilyttämään. Peruskorjauksen yhteydessä istutetaan myös uusia puita ja kasveja.
Varsinaiset kunnostustyöt alkavat alkukesästä. Sibelius-monumentin välittömässä ympäristössä töitä tehdään sesonkiajan ulkopuolella eli syksyn, talven ja varhaiskevään aikana. Monumentin edustalla sijaitsevan Musiikkiaukion kivituhkapinnoite uusitaan ja aukiota laajennetaan mahdollistamaan pienimuotoisia musiikkitapahtumia. Turistibussien pysähtymisalueille Mechelininkadulla ja Merikannontiellä tehdään uudet sisääntuloaukiot.
Myös Sibeliuksenpuiston palveluita kohennetaan. Puiston pohjoisosassa sijaitseva leikkipaikka uusitaan ja leikkipaikan läheisyyteen tulee uusi kuntoilupaikka. Mechelininkadun kulmaukseen, entisen minigolfradan paikalle, rakennetaan uusi koira-aitaus pienille koirille.
Lisäksi puistossa tehdään monia alueen historiaa kunnioittavia kunnostustöitä, esimerkiksi puiston nykyinen koristelampi kunnostetaan ja toinen, jo hävinnyt lampi palautetaan. Sibelius-monumentin viereiseen lampi saa jälleen myös suihkulähteen.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta AJASSA

Ylös