Seuraa meitä

Itsenäisyyden juhlaa radiossa ja televisiossa

IHMISET

Itsenäisyyden juhlaa radiossa ja televisiossa

Itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla koko itsenäisyyspäivän ajan. Yle on rakentanut myös interaktiivisia elementtejä juhlan ympärille. Juhlaviikolla pääsee pelaamaan uudenlaista Ylen tunnistuspeliä, jolla voi kokeilla, kuinka hyvin tunnistaa julkkikset, urheilutähdet ja kansanedustajat kättelyjonosta. Lähetyksen aikana voi äänestää Linnan juhlien suosikkipukua Yle.fi-sovelluksessa.

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään Tampereella. Yle lähettää paraatikatselmuksen Ratinan stadionilta suorana Areenassa ja Radio Suomessa kello 12 alkaen sekä ohimarssin TV1:ssä, Areenassa ja Radio Suomessa kello 13 alkaen. Selostajina ovat Ahti Kaario (Areena ja TV1) sekä Aki Laine (Radio Suomi).
Yle Teema näyttää perinteiseen tapaan klo 12 Edvin Laineen ohjaaman elokuvaklassikon Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Elokuvan jälkeen klo 15 nähdään suorana RSO:n Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti Helsingin Musiikkitalosta.

Linnan juhlat kiinnostavat

Kohti Linnan juhlia -ohjelmassa Ylen aamusta tutut Tommy Fränti ja Rosa Kettumäki nostattavat itsenäisyyspäivän juhlatunnelmaa Linnan juhlien alkuun saakka. Ohjelma alkaa Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 15.05.
Kohti Linnan juhlia -ohjelmassa puhutaan tulevaisuuden uskosta ja nykyajan sankareista ja raportoidaan Linnan juhlien valmisteluista. Artistivieraana kuullaan Arttu Wiskaria.
Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto alkaa Yle TV1 -kanavalla 18.55. Selostajina toimivat Jussi-Pekka Rantanen, Ella Kanninen, Ari Hakahuhta ja Sami Sykkö.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta IHMISET

  • IHMISET

    Suomen kansalaiset valloittavat Sveitsin

    Kirjoittanut

    Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa. Ihmiset Ensimmäinen semifinaali järjestetään viisuviikon...

  • IHMISET

    Uusi kausi uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Jo viidesti Kultaisella Venlalla palkitun Suurmestarin kuudes tuotantokausi starttaa MTV:n sunnuntai-illoissa 27.4. Ihmiset Jaakko Saariluoma laatii...

  • IHMISET

    Lapin masemissa katsotaan kuka on kuka

    Kirjoittanut

    Viime keväänä tv-ruutuihin palannut Suuri seikkailu saa jatkoa. Uudella kaudella nähdään jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä,...

  • IHMISET

    Nenäpäivän uudet kujeet

    Kirjoittanut

    Nenäpäivä-keräys huipentuu lauantaina 22.3. Nelosella ja Ruudussa esitettävään kaksituntiseen suoraan lähetykseen. Ihmiset Kaksituntisen suoran lähetyksen juontavat...

  • IHMISET

    Nina myy ja Marko remppaa

    Kirjoittanut

    Remppa vai muutto Suomi uudistui, kun sisustusarkkitehti Marko Paananen saa leikkimieliseksi kilpakumppanikseen kiinteistönvälittäjä Nina Schönbergin. Ihmiset...

Ylös