Irlannissa asuvan suomalaiskirjailijan Markus Ahosen viides Isaksson -sarjan teos, romaani Sieluttomat, julkaistaan 12.3.
–Kun olin 7-vuotias, koin ensimmäisen kerran kirjoitusflow’n. En ymmärtänyt sen merkitystä ennen kuin olin 14,5-vuotias, keskellä lähiön pimeyttä ja ikäviä asioita. Niinä aikoina luin Matti Yrjänä Joensuun romaanin Harjunpää ja kiusantekijät. Se iski tajuntaani ja toi ajatuksen: näinkin saattoi maailmasta ja ihmisistä kirjoittaa, Markus Ahonen kertoo kysyttäessä miten ja koska hän tunsi kirjoittamisen kutsuvan.
–Pian eräänä talvipäivänä istuin bussin 453 peräpenkissä Martinlaaksosta Helsinkiin. Oli apea fiilis ja ihmiset huokailivat. Joensuun kirja oli jäänyt päälle ja huomasin pääni tuuttaavan kanssakulkijoideni elämää harjunpäämäisellä kielellä. Tajusin, että tämä on minun juttuni.
–Jos koskaan oppisin kirjoittamaan edes osittain yhtä hyvin kuin Joensuu ja joku saisi kirjasta lohtua ja elämäänsä potkua niin kuin minä, olisin onnistunut, Ahonen muistelee.
–Tuon asian ymmärtäminen toi valon pimeyteen. Silti en kertonut päämäärästäni kenellekään. Paljon ehti vettä virrata Vantaanjoessa ennen kuin sain ensimmäisen kirjani julkaistua. Joskus olen miettinyt, mitä olisi voinut tapahtua, jos tuota hetkeä ei olisi koskaan tullut. Mielikuvan olen siitä saanut nähtyäni aika monta nuoruudenlähiön tragediaa ja särkynyttä unelmaa.
Loikkaus myöhempään elämään
Kokonaisen kirjan kirjoittaminen Ahosella lähestyi.
–Olin kirjoittanut pöytälaatikkoon jo pitkään, kunnes kolmeakymppiä hiljalleen lähestyessäni pakotin itseni töistä ja elämästä kiireisenäkin ryhtymään tosimielellä pitkän proosan kirjoittamiseen.
–Pöytälaatikko oli täynnä vihkoja ja liuskoja täynnä tekstejä. Runojakin oli tuhat kappaletta. TV-sketsejä olin kirjoittanut noin 600. Osa niistä oli napattu tuotantoon. Myöhemmin tein töitä myös päätoimisesti tv-käsikirjoittajana, Markus Ahonen kertaa askeleita lähemmäksi kirjailijaa.
–Olin tuossa vaiheessa kouluttautunut, tehnyt paljon töitä lehtipuolella ja vetämässä ensimmäistä paikallislehteä Varsinais-Suomessa. Oli aika. Viimeistään. Jos minusta ei ikinä tulisi parikymppistä ensimmäisellä käsikirjoituksella läpimenevää kirjoittamisen ihmelasta, en halunnut odotella eläkeikää käyttääkseni aikaa tavoitteeni saavuttamiseen, Ahonen mietti.
–Ensimmäinen täyspitkä käsikirjoitus, yhden päivän romaani, valmistui yhden talven aikana. Sain siitä kuukaudessa perinpohjaisen palautteen, mutta palautekirje ei sisältänyt maagisia sanoja jotka olisivat hyväksyneet sen kustannusohjelmaan. Kässäriä käskettiin tiettyjen kohtausten poistamisen jälkeen tarjoamaan nuorisopuolelle. Tuli hyvää palautetta, mutta bumerangi.
Taistelu alkaa
Bumegangipalaute ei masentanut suomalaista. Markus oli päättänyt kirjoittaa kirjan ja nyt alkoi taistelu.
–Kirjoitin lastenfantasiaromaanin. Sain kustantamosta palautteen parissa viikossa. Kehottivat tekemään ehdotetut korjaukset ja tarjoamaan uudestaan. Tein ne ja lähetin takaisin. Pyysivät lisäämään tiettyjä elementtejä. Lisäsin ne. Tässä välissä kustannustoimittaja oli vaihtanut osastoa eikä uutta kiinnostanut enää jatkaa projektia.
Tämän jälkeen Markus Ahonen kirjoitti dekkarin, jota voisi nyt kutsua esi-Isakssoniksi, mutta kustannuskynnys ei ylittynyt.
Seuraavaksi vuorossa oli psykologinen romaani, jota kehuttiin älykkääksi, kustannuskynnys ei ylittynyt. Seuraavaksi tuli rikosnovellien kokoelma josta tuli vain hyvää palautetta.
–Hätkähdyttävää oli vuosia myöhemmin huomata, että juuri samoihin aikoihin Yhdysvalloissa paikallinen kirjailija oli kehittänyt täsmälleen samanlaisen kehyskertomuksen ja päähenkilön. Hänen teoksistaan tehtiin menestynyt ja Suomessakin nähty TV-sarja.
Markus Ahonen ehti vielä kirjoittaa lapsille tarkoitetun tarinakokoelman, jossa oli fantasiatyyppisiä satuja ja hienovaraisia, rankkojakin asioita käsitteleviä tarinoita. Kustannuskynnys ei ylittynyt.
–Jaoin kokoelman myöhemmin teemojen puolesta kahtia, kirjoitin lisää ja julkaisin ne e-kirjoina vuonna 2012, Ahonen kertoo.
Ratkaisu tapahtuu
–Syksyllä 2005 bongasin dekkariromaanikilpailun ilmoituksen. Yhtenä yönä heräsin ideaan ja kirjan sarjamurhaajahahmon nimeen. Kirjoitin tuon kirjan parissa kuukaudessa lehtitöiden ja yhden TV-käsikirjoituksen ohella ja lähetin sen kilpailuun. Ajattelin kirjoittavani sen niin nopeatempoiseksi, ettei lukija yksinkertaisesti voisi jättää sitä kesken. Josko mahdollinen kilpailumenestys saisi käsikirjoituksen kustannuskynnyksen yli, Ahonen kertoo.
–Muutamaa kuukautta myöhemmin selailin ex tempore Kouvolan dekkaripäivien nettisivuja ja näin kuuden jatkoon päässeen teoksen shortlistalla oman nimimerkkini ja teokseni nimen. Joitain päiviä myöhemmin sain tietää tulleeni kilpailussa kolmanneksi. Pian sähköpostissa jo odotteli kilpailua järjestämässä olleelta kustantajalta viesti kustannussopimuksesta.
Tässä vaiheessa haastattelua Ahonen äityy syvälliseksi;
–Joskus mietin miten onnenkauppaa on, minkälaisen päätöksen takana elämän suunta saattaa joskus olla. Jos joku aikaisemmista kustantajista olisi päättänyt jo ensi silmäyksellä tarjota kustannussopimusta vaikka runoistani, lasten fantasiakirjasta tai satukirjasta, ehkä olisin päättänyt panostaa kirjoittamisissani aivan toiseen genreen.
–12.3. ilmestyvän viidennen Isaksson-dekkarin Sieluttomat siemenet kylvettiin jo vuosia sitten. Teoksen lähtölaukaus pamahtaa lapsuuden mökkimaisemissa Päijät-Hämeessä ja teoksessa liikutaan kovan ryöstökoplan mukana tutuissa paikoissa Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Lahden ja Turun seuduilla. Kirjassa on Balkan-kytkös.
–Olin reportaasireissulla Balkanilla kymmenisen vuotta sitten. Istuin autossa keskellä yötä matkalla Bosnian puolelta Sarajevosta Serbiaan. Oli pyhäinpäivän tienoo ja yhtäkkiä auton valot osuivat aavemaisesti kylttiin, jossa luki Srebrenica. Mieli vei pian vuoden 1995 joukkomurhan tapahtumapaikalle ja tapahtuma tuli mukaan tähän kirjaan.
teksti Juhani Brusila