Seuraa meitä

Ikääntyneet julkisten palveluiden suurkuluttajia?

KOLUMNIT

Ikääntyneet julkisten palveluiden suurkuluttajia?

Otsikon väite pompsahtaa tiuhaan vastaan keskustelussa yhteiskuntamme ikäihmisistä. Usein ikäihmisistä puhutaan sävyyn, jossa korostetaan, että he ovat kuluerä ja monet lauseet toistuvat yhä uudestaan. Kestävyysvaje uhkaa. Raha ja hoitajat eivät riitä vanhustenhoitoon. Kulut karkaavat käsistä.

Nämä väitteet leimahtelevat päivittäin erilaisista kirjoituksista ja puheista. Mielikuva tolkuttomasti palveluita käyttävistä ja julkista taloutta rasittavista vanhuksista on jo muodostunut asenteeksi. Mutta onko se täysin totta?

Yliopisto-opintojeni alkuvaiheessa suoritin sivuaineen vanhenemisen tutkimuksessa. Mieleeni jäi erityisesti professori Antti Kariston viisaus taakka-ajattelun muuttamisesta aktiivisuus-ajatteluun. Hänen mukaansa ikääntyvät ovat yhteiskunnan huonosti ymmärretty voimavara. Voimavara on mahdollisuus, joka meidän pitää pystyä ikääntyvässä Suomessa ymmärtämään. Ikäihmiset ovat myös aktiivisia kuluttajia, joiden toiminnalla on positiivinen vaikutus taloudelle.

Totta on, että emme pärjäisi ilman isovanhempien lastenhoitoapua tai ikäihmisten tekemää vapaaehtoistyötä. Suuret ikäluokat ovat oppineet ahkeriksi ja auttaviksi. Talkooapua tarjotaan ja iän tuomaa viisautta, elintärkeää hiljaista tietoa, halutaan siirtää seuraavalle sukupolvelle. Lukemattomat yhdistykset ja järjestöt pyörivät ikäihmisten varassa. Moni myös löytää jalastaan mummon kutomat lämpimät villasukat. Se on välittämistä ja huolenpitoa parhaimmillaan.

Totta myös on, että erityisesti huolestuneet nuoret tulevat usein minulle puhumaan vanhusten tilanteesta. Yksi yhteiskunnan sivistyksen mitta on se, miten se pitää huolta heistä, jotka tämän maan ovat meille rakentaneet. Yhteiskunta antaa avun, kun siihen on tarve. Sen me olemme velkaa. Suomi on nostettu uskomattoman lyhyessä ajassa maailman parhaiden maiden joukkoon. Sen taustalla on työtä ja uhrauksia, mutta myös rohkeutta, jota ikääntyvältä sukupolvelta on löytynyt.

Sivistystä on, että vanhusten palvelut laitetaan kuntoon ja eläkeläisten toimeentuloa parannetaan. Se ei ole yhteiskunnan taakka, vaan oikeudenmukaisuuden ja toimivan yhteiskunnan mitta. Ikäihmisten luottamus omasta hyvinvoinnista ja huolenpidosta heijastuu kaikkia hyödyttävänä mahdollisuutena koko ympäröivään yhteiskuntaan. Siksi on tärkeää, että riittävä hoitajien määrä ympärivuorokautisessa hoivassa kirjataan lakiin, kotihoitoa parannetaan ja varmistamme, että kiireettömään hoitoon pääsee viikossa. Siksi on tärkeää, että pieni- ja keskituloisten eläkkeensaajien toimeentuloa parannetaan.

Mutta se otsikon väite. Se on pinttynyt syvälle monien meistä ajatteluun. Mutta pitääkö se paikkansa? Itseasiassa mielikuva ikäihmisistä pelkästään sosiaali- ja terveyspalvelujen suurkuluttajina on suurelta osin virheellinen. Kun ihminen jää eläkkeelle, ainoat palvelut, joiden käyttö selvästi lisääntyy, ovat kulttuuripalvelut. Ikääntyvät ovat aktiivisia käymään teattereissa, museoissa, elokuvissa ja erilaisissa tapahtumissa. Se tarkoittaa, että ikääntyminen on erityisesti tarkoittanut lisää terveitä ja aktiivisia elinvuosia – ei sairasta ja raihnaista elämää. Ikäihmiset ovat useimmiten vireitä yhteiskunnan toimijoita. Se tarjoaa mahdollisuuden, joka on edelleen alikäytössä. Nyt tarvitaan syvälle juurtuneiden asenteiden ja ajattelutavan muutos. Onko meillä siihen rohkeutta?

Antti Lindtman

Mainos
Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOLUMNIT

Ylös