Seuraa meitä

Älä hanki verkosta synkkää joulumieltä

KOTIPLUS

Älä hanki verkosta synkkää joulumieltä

Pysy verkko-ostoksilla valppaana ja tarkista tuotetiedot, niin varmistat sekä itsellesi että lahjan saajalle hyvän joulumielen. Ulkomaisista verkkokaupoista saattavat löytyä joululahjat halvimmalla, mutta niissä asioiminen vaatii kuluttajalta eniten tarkkuutta.

Yhdysvalloista Suomeen rantautunut ostospäivä Black Friday käynnisti joulukaupan sesongin. Joululahjaostosten teko verkossa on monelle houkutteleva vaihtoehto. Verkkokauppa kasvaa kokonaisuudessaan reipasta tahtia: Kaupan liitto ennakoi, että suomalaisten kuluttajien ostokset verkkokaupoista kasvavat tänä vuonna noin yhdeksän prosenttia.

Verkkokaupassa tuotteiden turvallisuuden varmistaminen on hankalampaa kuin kivijalkakaupasta ostettaessa. Siksi on tärkeää ennen tilaamista tutustua sekä tuotteesta annettuihinettä verkkokaupan tietoihin.

Suomalaisten ostokset keskittyvät pääosin suomalaisiin verkkokauppoihin, mutta yhä suurempi osa suuntaa myös ulkomaisiin verkkokauppoihin. Ulkomaisissa verkkokaupoissa myytäviin tuotteisiin voi liittyä riskejä, joita voi olla vaikea havaita pelkästä tuotekuvasta. Kuvissa samalta näyttävät tuotteet voivat turvallisuusominaisuuksiltaan poiketa olennaisesti toisistaan.

EU:n ulkopuolelta tilatut tuotteet hankala palauttaa

EU:n alueelle myyntiin tarkoitettujen tuotteiden pitää täyttää EU:ssa voimassa olevat turvallisuusvaatimukset.

Jos tilaat aasialaisesta verkkokaupasta paljon halvemman version haluamastasi tuotteesta, on hyvin mahdollista, että se ei täytä EU:n tuotelainsäädännön vaatimuksia. Valvontaviranomaisten, kuten Tukesin, mahdollisuudet valvoa ulkomaisia verkkokauppoja ovat rajalliset. Kun tilaat verkosta EU:n ulkopuolelta, Euroopasta ei silloin löydy vastuutahoa, jolle voisit vaarallisen tuotteen palauttaa ja jolta voisit vaatia korvauksia.

Varmista tuotteen turvallisuus myös kivijalkakaupassa

Joululahjatoiveita toteuttaessa kannattaa aina tarkistaa tuotteesta annetut tiedot, vaikka asioisit kivijalkakaupassa. Tuotteen mukana seuraavat laadukkaat suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet lupaavat hyvää tuotteen turvallisuudesta. Tuotteen CE-merkintä on valmistajan vakuutus siitä, että tuote täyttää sitä koskevien direktiivien vaatimukset. Erityisen tarkkana kannattaa olla lasten joululahjoja hankkiessa. Tukesin verkkosivuilta löydät muistilistan turvallisen lelun ostamiseen.

Muistilista jouluostoksille verkossa

Ole valppaana erityisesti ulkomaisessa verkkokaupassa ja pidä seuraavat asiat mielessäsi.

-Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on. Jos tuote on huomattavasti edullisempi verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin, saattaa olla, että valmistuksessa on säästetty materiaalissa tai turvallisuudessa. Tuotteen hinta kertoo jotakin laadusta.
-Tutki verkkokaupan yleisilmettä ja kieltä. Jos epäilyksesi heräävät, etene varovasti.
-Tutustu toimitusehtoihin ja etsi kaupan yhteystiedot. Jos yhteystietoja ei löydy, saattaa jatkossa tulla hankaluuksia.
-Tutki, millaisia arvioita tuote ja verkkosivusto ovat saaneet. Selvitä myyjän luotettavuutta googlaamalla esimerkiksi ”myyjän nimi + problems”.
-Tallenna tekemäsi tilaus ja tee reklamaatiot aina kirjallisesti.

Omalla vastuulla -sivustolle on kerätty tuoteryhmittäin tarkempia vinkkejä siitä, mitä verkko-ostoksilla kannattaa ottaa huomioon.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOTIPLUS

Ylös