Seuraa meitä

Kiinteistönomistaja, selvitä kuka vastaa katusi talvikunnossapidosta

KOTIPLUS

Kiinteistönomistaja, selvitä kuka vastaa katusi talvikunnossapidosta

Kun sää käy talviseksi, kiinteistönomistajan on hyvä olla selvillä siitä, kuka vastaa esimerkiksi taloyhtiön edestä kulkevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta. Paikkakunnasta riippuen talvikunnossapito voi kuulua joko kunnalle tai kiinteistönomistajalle. Toisinaan tilanne vaihtelee myös saman kaupungin alueella.

”Yleensä kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön kohdalla kulkevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta eli esimerkiksi lumitöistä ja hiekoituksesta. Joissakin paikoissa kaupunki on kuitenkin ottanut talvikunnossapidon omalle vastuulleen”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Jos vastuu on taloyhtiöllä, sen on huolehdittava, että kiinteistöhuollon kanssa tehty sopimus kattaa tarvittavan talvikunnossapidon. Talkootyönä eli osakkaiden voimin tehtäviä lumi- ja hiekoitustöitä Pynnönen suosittelee vain hyvin pieniin taloyhtiöihin, jos niihinkään.

”Jos talvikunnossapito hoidetaan talkootyönä, on taloyhtiön johdon varmistava, että työt tulevat hoidetuksi. Talkootyön pelisäännöt ja vastuukysymykset on hyvä kerrata vuosittain”, Pynnönen toteaa.

Taloyhtiöllä vastuu turvallisuudesta

Taloyhtiö vastaa kiinteistön alueen turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että taloyhtiön on vahingon sattuessa pystyttävä osoittamaan, että se on toiminut talvikunnossapidon osalta huolellisesti.

Kun taloyhtiö tilaa talvikunnossapitoon liittyvät työt ulkopuoliselta ammattilaiselta, sen kannattaa kirjata sopimukseen, että palveluntarjoaja vastaa myös lumi- ja jäätilanteen tarkkailusta ja tarvittavista varotoimenpiteistä.

”Kun taloyhtiö on sopinut siitä, että palvelutarjoaja hoitaa tarkkailun ja ryhtyy varotoimenpiteisiin, voidaan lähtökohtaisesti katsoa, että yhtiö on täyttänyt velvollisuutensa ja huolehtinut turvallisuudesta”, Pynnönen sanoo.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOTIPLUS

Ylös