Seuraa meitä

Näin suojaat mökkiäsi murtovarkailta

KOTIPLUS

Näin suojaat mökkiäsi murtovarkailta

Lomien loppu hiljentää syyskuussa suomalaiset mökkirannat. Tyhjentyvät vapaa-ajan asunnot kiinnostavat ammattimaisia murtoliigoja.

Varkaita houkuttelevat mökkien syrjäinen sijainti ja murtautumisen helppous.
–Vaikka kesämökkien pinta-alat ja varustelutaso ovat kasvaneet viime vuosina, on niiden murtosuoja monesti heikko, kertoo kodinturvan asiantuntija Markku Ryynänen Abloy Oy:stä.
Mökkimurtojen selvittäminen on hankalaa, sillä omistajat havaitsevat varkaiden talvisen vierailun usein vasta keväällä saapuessaan mökille ensimmäistä kertaa. Kun rikoksen tekohetkestä on kulunut paljon aikaa, on syyllisten jäljille vaikeampi päästä, ja varastettu omaisuus on todennäköisesti myyty jo eteenpäin.
Näiden vinkkien avulla voit turvata oman loma-asuntosi murtoyrityksiltä:

  1. Vie arvoesineet kaupunkiin. Varkaat etsivät mökeiltä esimerkiksi elektroniikkaa, arvoastioita, alkoholia ja aseita. Myös veneiden perämoottorit ovat haluttua tavaraa. Jos joudut jättämään arvoesineitä mökille, valokuvaa ne ja ota sarjanumerot talteen. Näistä tiedoista on apua mahdollisen varkauden selvittämisessä. Pienesineet on hyvä sijoittaa turvakaappiin.
  2. Jätä verhot auki. Näin varkaat näkevät, ettei mökissä ole mitään anastettavaa.
  3. Laita ovet lukkoon. Varmista, että mökkisi lukko on nykyaikainen takalukittava lukko. Älylukko on kätevä vaihtoehto, jos mökkiä käyttää useampi perheenjäsen tai siellä vierailee vaihtuvia vuokralaisia. Avaimia ei tarvitse teettää lainkaan, ja omistaja voi tarkistaa suoraan puhelimestaan, että ovi on varmasti lukossa. Jotkin älylukot hälyttävät murtoyrityksistä paikan päällä ja lähettävät tiedon myös omistajan matkapuhelimeen.
  4. Lukitse lähtiessäsi huolellisesti myös ulkorakennukset. Älä missään tilanteessa piilota edes ulkorakennusten avaimia kynnysmaton alle tai muualle tontille, vaan vie kaikki avaimet kaupunkiin.
  5. Älä jätä varkaille murtautumista helpottavia välineitä. Siivoa harjat, haravat, kirveet ja muut kättä pidemmät työkalut lukkojen taakse.
  6. Seuraa mökin tilannetta myös talvella. Voit esimerkiksi pyytää mökkinaapuria tai paikallisia asukkaita tarkistamaan, että paikan päällä on kaikki kunnossa. Myös mökin etävalvontaan on nykyisin tarjolla edullisia laitteita: wifi-valvontakameran avulla mökkiä voi seurata helposti oman puhelimen välityksellä, ja liiketunnistimet hälyttävät, mikäli liikettä havaitaan. Kameravalvonnasta ja murtohälyttimistä kannattaa tiedottaa näkyvästi tarroilla ja kilvillä.
  7. Liiketunnistimilla ja etäohjauksella syttyvät valot suojaavat koko tonttia. Valo on erityisesti pimeinä syysiltoina tehokas voronpelotin. Ulkotiloissa tai sisällä mökissä syttyvät valot antavat asuttua vaikutelmaa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOTIPLUS

Ylös