Seuraa meitä

Kolme kymmenestä ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä

LIIKENNE

Kolme kymmenestä ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä

Stop-merkki osoittaa väistämisvelvollisuutta, mutta velvoittaa yksiselitteisesti myös pysäyttämään. Silti Liikenneturvan seurantojen mukaan kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa merkin ohi pysäyttämättä.

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta, etuajo-oikeutetusta suunnasta tulevaa liikennettä. Osassa stop-merkillisistä risteyksistä on pysähtymisen paikka merkitty pysäytysviivalla. Jos pysäytysviivaa ei ole, on tärkeää, että kuljettaja pysähtyy paikkaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys kaikkiin olennaisiin suuntiin.
”Stop-merkkiä käytetään usein risteyksissä, joissa on syytä olla tarkempana. Syynä voi olla huono näkemä, vilkas liikenne tai eri tekijöiden yhdistelmä. Risteyksessä tai liittymässä on voinut sattua myös paljon onnettomuuksia tai vaaratilanteita, joita merkin velvoittamalla pysähtymisellä pyritään ehkäisemään. Merkillä pyritään siis syystä varmistamaan, että kuljettaja pysäyttää ajoneuvonsa ennen risteystä. Sen noudattaminen ei ole valintakysymys”, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Piittaamattomuus liikennesääntöjä kohtaan aiheuttaa vaaratilanteita
Vaikka stop-merkin toimintakehote on selvä, Liikenneturvan viime vuonna tekemissä tarkkailuissa stop-merkin ohitti pysäyttämättä 29 prosenttia kuljettajista. Yli kolmasosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista kertoo myös joutuneensa vaaratilanteeseen, kun toinen kuljettaja on ajanut stop-merkin takaa pysähtymättä.
”Syy stop-merkin noudattamatta jättämiseen löytyy ratin takaa. Jos kuljettaja keskittyy liikenteen sijasta vaikkapa kännykkäänsä, stop-merkki voi jäädä huomaamatta. Reitin tuttuus tai oma nopeus voivat joillain hillitä pysäyttämisintoa. Jos oma nopeus on merkille tultaessa 30 km/h sijasta 40 km/h, voidaan pysäyttämisen sijasta risteyksessä vain hieman hidastaa vauhtia”, Heiskanen pohtii.
Liikennemerkki on kuitenkin niin tunnistettava ja toimintakehotteeltaan selvä, että Heiskanen epäilee pysähtymisvelvoitteen sivuuttamisen takana olevan todennäköisimmin silkkaa piittaamattomuutta liikennesääntöjä kohtaan.
”Moni liikenteen vaaratilanteista kehittyy risteysalueilla, joissa merkkien ja väistämisvelvoitteiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää sekä oman että muiden turvallisuuden takia”, Heiskanen painottaa.

Kertaus: Stop-merkki edessä, mitä teen?
Pysähdy pysäytysviivalle tai sen puuttuessa paikkaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys kaikkiin olennaisiin suuntiin. Stop-merkit ovat hyvästä syystä siellä, missä ne ovat.
Muista, että jokaisen ajoneuvon on erikseen pysähdyttävä stop-merkin velvoittamassa kohdassa. Ei siis riitä, että pysähtyy jonossa edellä olevan kanssa samaan aikaan.
Tee havainnot huolellisesti myös jalankulku- ja pyöräväylien suuntiin.
Jos risteysalue on liukas tai sen talvihoito puutteellinen ilmoita Tienkäyttäjän linjalle p. 0200 2100 (24 h/vrk). Pysähdy silti stop-merkille – liukkaus ei anna erillislupaa olla noudattamatta liikennesääntöjä.

Kuva: Liikenneturva/Rodeo

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LIIKENNE

Ylös