Seuraa meitä

Kuoppia tiessä

LIIKENNE

Kuoppia tiessä

Suomen tiestöllä on nyt valtavasti routavaurioita, jotka voivat vahingoittaa autoa. Tiestön kunnossapitoon tarvitaan rahaa – nopeusrajoitusten alentaminen ei ole oikea tapa hoitaa asiaa.

Vaikka aamuisin on vielä pakkasia, niin lämpötilat kipuavat päivisin isossa osassa maata plussan puolelle. Ilmojen lauhtumisen myötä tiet ovat täynnä teräväreunaisia routakuoppia ja halkeamia, jotka aiheuttavat helposti rengas- ja vannevaurioita sekä hajottavat iskunvaimentimia ja tukivarsia. Vaikka voisi kuvitella tienpitäjän eli pääsääntöisesti valtion tai kunnan vastaavan korjauskustannuksista, ei asia ole näin yksiselitteinen.
–Mahdolliseen vahingonkorvausvelvollisuuteen vaikuttaa tapauskohtaisesti se, voidaanko vahingon katsoa aiheutuneen tien virheellisestä hoidosta, puutteellisesta kunnossapidosta tai muista laiminlyönneistä. Tienpitäjä saattaa välttyä korvausvelvollisuudesta esimerkiksi kertomalla routavaurioista liikennemerkillä, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.
–Usein huonokuntoisen tien ongelma hoidetaan myös alentamalla nopeusrajoitusta. Se on helppoa ja tienpitäjälle halpaa, mutta tienkäyttäjien kannalta täysin väärä tapa. Kyllä meidän pitää huolehtia, että tiet pysyvät niille suunnitellulla nopeudella ajettavassa kunnossa.
Tiestön huono kunto ei ole mikään uusi asia, vaan korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta. Liikenneverkon rahoitusta pohtinut parlamentaarinen työryhmä päätyi vuosi sitten julkaistussa loppuraportissa yksimielisesti vaatimaan liikenneverkon rahoitustason nostoa. Nykyinen hallitus sai muutaman viime vuoden aikana korjausvelan kasvun pysähtymään. Tälle vuodelle perustienpidon rahoitusta kuitenkin laskettiin 200 miljoonalla eurolla.
–Tiestön rapistuminen aiheuttaa autojen rikkoutumisten lisäksi valtavia kustannuksia kansantaloudelle muun muassa pidentyneinä matka-aikoina. Samaan aikaan kun esimerkiksi rekkojen maksimipainoja ja -mittoja nostetaan, meillä on enemmän painorajoitettuja siltoja kuin koskaan. Huonokuntoiset tiet ovat myös iso liikenneturvallisuusriski, Nieminen toteaa.

Ilmoita eteenpäin

Jos auto rikkoutuu routakuoppaan ajon seurauksena, on vahingosta syytä ilmoittaa heti eteenpäin. Mikäli tienpinnan vaurio on maantiellä, jossa ELY-keskukset vastaavat tien kunnosta, autoilijan kannattaa olla heti yhteydessä Tienkäyttäjän linjaan (puh. 0200 2100). Jos vaurio on kunnan tai kaupungin katuverkolla, korvausvaatimus esitetään kunnalle tai kaupungille. Jos vauriot ovat suuria tai vahingosta aiheutuu henkilövahinkoja, pitää siitä ilmoittaa myös poliisille.
–Routakuopista, tien puutteellisesta kunnossapidosta ja muista liikennettä vaarantavista ongelmista tiestöllä voi ilmoittaa Tienkäyttäjän linjaan, vaikka auto ei olisikaan vaurioitunut, Nieminen neuvoo.
ELY-keskuksen ohjeet korvaushakemuksen täyttämiseen ja tarvittaviin liitteisiin löytyvät osoitteesta www.ely-keskus.fi/web/ely/vahingonkorvaukset.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LIIKENNE

Ylös