Seuraa meitä

Sähköpotkulaudalla noudatetaan pyöräilijän liikennesääntöjä

LIIKENNE

Sähköpotkulaudalla noudatetaan pyöräilijän liikennesääntöjä

Helsingistä löytyy kaupunkipyörien lisäksi nyt myös sähköpotkulautoja yhteiskäyttöön. Liikenneturva muistuttaa, että sähköisiin liikkumisvälineisiin on perehdyttävä huolella ja tiedostettava laitetta koskevat liikennesäännöt ennen liikenteeseen menoa.

Helsingin katukuvaan on ilmestynyt yhteiskäyttöön tarkoitettuja, vuokrattavia sähköpotkulautoja, joiden perusidea on toimia hieman kaupunkipyörien tapaan. Niillä ei kuitenkaan pidä lähteä heti liikenteeseen tutustumatta laitteen toimintaan – kuten ei muidenkaan kulkupelien kohdalla.
–On hienoa, että tarjolla on entistä enemmän näppäriä mahdollisuuksia liikkua paikasta toiseen. Kannattaa kuitenkin ensin perehtyä laitteeseen turvallisessa paikassa, jossa ei häiritse muuta liikennettä. Näin pystyy varmasti esimerkiksi pysäyttämään laudan tarpeen niin vaatiessa, muistuttaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen.
Helsinkiin tulleet sähköpotkulaudat luetaan Suomessa kevyiksi sähköajoneuvoiksi, joiden rakenteellinen maksiminopeus saa olla enintään 25 km/h. Palvelun toimittaja on kuitenkin säätänyt lautojen maksiminopeudeksi 20 km/h.
–Sähköpotkulaudalla noudatetaan pyöräilijän liikennesääntöjä, eikä sillä siis saa ajaa jalkakäytävillä. Kannattaa suojata pää kypärällä, kuten myös vuokraava yritys ohjeistaa, sanoo Valtonen.

Sovita nopeus

Sähkö liikuttaa kulkupelejä melko äänettömästi, ja niiden nopeus voi tuntua muiden liikkujien kannalta yllättävältä. Esimerkiksi ohitustilanteissa pitääkin olla tarkkana sähköpotkulaudalla liikkuessa.
–Tilannenopeus ja muiden kulkijoiden huomioon ottaminen ovat tärkeitä asioita, aivan kuten muillakin liikennevälineillä. Etenkin risteysalueilla kannattaa varmistua myös siitä, että on itse tullut havaituksi, huomauttaa Valtonen.
Mahdollisesti myös muihin suomalaiskaupunkeihin tulevaisuudessa laajeneva kokeilu eroaa kaupunkipyöräsysteemeistä siten, ettei sähköpotkulaudoille ole kiinteitä asemia, vaan ne voi jättää sopivalle julkiselle paikalle.
–Mihin tahansa laitetta ei siis kannata jättää. Tässäkin pitää ottaa huomioon toiset liikkujat ja muut mahdolliset tekijät, jotta pysäköity lauta ei ole muille liikkujille este tai muu haitta, kehottaa Valtonen.
Erilaiset sähköiset liikkumisvälineet voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan:
-Jalankulkua avustavat tai korvaavat liikkumisvälineet kuten tasapainoskootterit (teho max. 1kW, rakenteellinen enimmäisnopeus 15 km/h). Jalankulkijan liikennesäännöt, kun liikkuu kävelyvauhtia
-Kevyet sähköajoneuvot
(teho max. 1kW, rakenteellinen enimmäisnopeus 25 km/h). Polkupyöräilijän liikennesäännöt, oltava etuvalo pimeällä ja äänimerkinantolaite
-Sähköavusteiset tai moottorilla varustetut polkupyörät (teho max. 250W/1kW, rakenteellinen enimmäisnopeus 25 km/h). Polkupyörän tekniset vaatimukset ja liikennesäännöt, moottorilla varustetussa polkupyörässä (luokka L1e-A) liikennevakuutus

Muista ainakin nämä sähköisistä liikkumisvälineistä:
-Tiedä, millä liikut – selvitä laitettasi koskevat säännöt, rajoitukset ja oikeudet.
-Harjoittele laitteen käyttöä ja perehdy siihen huolella ennen siirtymistä liikenteeseen.
-Muista oikea tilannenopeus ja huomioi muut kulkijat liikkuessasi.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LIIKENNE

Ylös