Seuraa meitä

Jätevesiasetus häämöttää

KOTIPLUS

Jätevesiasetus häämöttää

SKV Kiinteistön-välityksen Mökkibaro-metrin mukaan tulevan kevään ja kesän mökkikauppa tulee kauppamääriltään ja hinnoiltaan noudattelemaan viime vuoden lukuja. Tänä vuonna mökin myyntiä suunnittelevan kannattaa aloittaa myyntitoimenpiteet ajoissa, ja huomioida myös lokakuussa voimaan tulevan jätevesiasetuksen vaatimukset.

SKV Kiinteistönvälityksen Mökkibarometriin vastanneista välittäjistä enemmistö (74 %) ennustaa mökkikaupan noudattelevan vuonna 2019 viime vuoden kauppamääriä. 70% vastaajista ennustaa myös mökkien hintojen pysyvän samalla tasolla viime vuodesta. Voimakkaimmin mökkien hintojen uskotaan laskevan kuivan maan mökkikohteissa.
–Edullisemmat, alle 100 000 euroa maksavat mökit liikkuvat tänä vuonna luultavasti vilkkaimmin. Hinnasta huolimatta mökin tulee tällöinkin olla hyvässä kunnossa. Isoja remontteja vaativissa kohteissa hinnoittelun kanssa tulee olla todella tarkka. Ostajat pohtivat hankintaa tehdessään, mitä muita kustannuksia kauppahinnan ja varainsiirtoveron lisäksi tulee, SKV Kiinteistönvälityksen liiketoimintajohtaja Anu-Elina Hintsa toteaa.
Tärkein kriteeri mökille on välittäjien mukaan sähkö. Seuraavaksi tärkein on keskeinen sijainti (alle 200 kilometriä kodista) ja kolmanneksi ranta.
–Hyväkuntoiset mökit omalla rannalla ja sähköllä ovat edelleen kysytyimpiä, varsinkin jos liikenneyhteydet ovat hyvät ja hinta kohdillaan. Vaikein saada kaupaksi on huonokuntoinen kuivan maan mökki, jossa liikenneyhteydet ovat huonot. Nuorempi mökkisukupolvi arvostaa myös hyvää varustelutasoa ja talviasuttavuutta, Hintsa kertoo.

Myyntitoimet kannattaa aloittaa ajoissa

Vaikka mökkikaupan kulta-aika alkaa kunnolla vasta lumien sulettua, on mökin myyntiä suunnittelevan hyvä aloittaa myyntitoimet jo ennen myyntikauden alkua. Jos lumet ovat vielä maassa, voi myyjä aloittaa siivoamalla sisätilat, pesemällä ikkunat ja kuljettamalla turhat tavarat pois.
–Piha ja ympäristö kannattaa laittaa kuntoon heti kun mahdollista, sillä se luo pihaan tulijalle ensimmäisen vaikutelman paikasta. Rantamökissä kannattaa varmistaa laiturin kunto ja turvallisuus. Myös osoitejärjestelmä on hyvä tarkistaa ajan tasalle: on tärkeää, että ostajaehdokkaat löytävät paikalle ongelmitta, kertoo SKV Kiinteistönvälityksen kiinteistönvälittäjä, LKV Jukka Leskinen.
Haja-asutusalueella sijaitsevilla rantamökeillä on oltava ympäristönsuojelulain mukaan määritelty jätevesien käsittelyjärjestelmä asennettuna lokakuun 2019 loppuun mennessä. Moni tänä keväänä myyntiin tuleva rantamökki on vielä varustettu vanhoilla jätevesijärjestelmillä. Hyvin hoidettu jätevesien käsittely onkin tänä kesänä kilpailuvaltti mökkikaupassa.
–Myyntiä miettivän kannattaa laittaa jätevesijärjestelmä kuntoon: se tulee lisäämään kohteen houkuttelevuutta mökkimarkkinoilla ja ostajat osaavat myös kysyä sen perään, Leskinen huomauttaa.
Lisäksi lisä- tai täydennysrakentamista suunnittelevia ostajia kiinnostavat myös tontin rakennusoikeudet. Nämä myyjän kannattaa selvittää jo ennen myynnin aloittamista.
–Jos mökin myyntiin ja hinnoitteluun liittyvät asiat mietityttävät, ota reippaasti yhteyttä alueesi luotettavaan kiinteistönvälittäjään. Hän ohjaa parhaaseen myyntiprosessiin ja löytää nopeimmin mökille ostajan. Jos mökki tai piha kaipaa tuunausta ennen myyntiä, osaa välittäjä antaa hyvät vinkit myös tähän, Anu-Elina Hintsa kertoo.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOTIPLUS

Ylös