Seuraa meitä

Korona kiristää otettaan puuteollisuudesta – jopa 60% yrityksistä lomauttamassa

KOTIPLUS

Korona kiristää otettaan puuteollisuudesta – jopa 60% yrityksistä lomauttamassa

Koronapandemia heikentää kiihtyvällä vauhdilla puutuoteteollisuuden tilannetta. Puutuoteteollisuuden kyselyyn vastanneista yrityksistä jopa 60 prosenttia on lomauttamassa henkilöstöään kolmen kuukauden kuluessa. Useissa yrityksissä lomautukset ovat jo käynnissä. Puolet vastaajista kertoo, että yrityksen tilanne heikkenee nopeasti ollen jo kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono.

Tiedot perustuvat Puutuoteteollisuus ry:n kuluvalla viikolla (6.4.–8.4.2020) tekemään kyselyyn, jolla selvitettiin koronapandemian vaikutuksia huonekalu-, kaluste-, rakennuspuusepän- ja taloteollisuuden sekä kestopuu- ja lämpöpuuteollisuuden yrityksiin. Puutuoteteollisuus työllistää suoraan lähes 30 000 henkilöä, joten alan yritysten tilanteella on suuri vaikutus koko maan talousnäkymiin. Kyselyyn vastasi lähes 150 toimialan yritystä.

Yritysten ongelmat liittyvät erityisesti markkinoilla kohdattuihin haasteisiin. Yrityksistä 83% raportoi, että kysyntä on heikentynyt samalla, kun aiemmin tehtyjä tilauksia ja hankkeita siirretään. Asennustöiden toteuttaminen on vaikeutunut, koska asiakkaan tiloihin ei pääse. Oman henkilöstön sairastuminen tai karanteeniin joutuminen ei vielä tähän mennessä ole merkittävästi haitannut yritysten toimintaa. Suojavarusteiden saatavuutta jatkossa korostetaan.

Yritykset arvioivat, että tilanne heikkenee nyt nopeasti. Kuukauden aikahorisontilla puolet vastaajista näkee tilanteen kehittyvän huonoksi tai erittäin huonoksi. Kolmen kuukauden kuluttua kaksi kolmesta vastanneesta yrityksestä arvioi tilanteen merkittävästi heikentyneen. Puutuotealan sektorien välillä näkyy eroja pandemian vaikutusten ajoituksessa. Esimerkiksi huonekaluteollisuuden yrityksistä nykytilanteen näkee huonoksi tai erittäin huonoksi yli puolet vastanneista ja kuukauden kuluttua jo 83% yrityksistä.

Kysely vahvistaa näkemystä, että puutuoteteollisuudessa pandemian vaikutusten pahin vaihe on vasta edessä ja että vaikutus on merkittävä. Asiakkaiden epävarmuus ja kysynnän heikentyminen on nopeasti lisännyt pk-sektorin yritysten suoran tuen tarvetta. Asennustyön vaikeutuminen ja aiemmin tehtyjen tilausten siirtyminen heikentävät yritysten rahoitustilannetta entisestään.

Kolmannes yrityksistä joutunut jo lomauttamaan – irtisanomisiin valmistaudutaan

Lähes kolmannes (31 %) kyselyyn vastanneista kertoi, että yrityksessä on jo lomautettu henkilöstöä tai niin joudutaan tekemään viikon sisällä. Lähes 30% yrityksistä vastasi valmistautuvansa lomauttamaan 1–3 kuukauden sisällä. Huonekaluteollisuuden kohdalla jo yli puolet yrityksistä on joutunut turvautumaan lomautuksiin ja reilu neljännes valmistautuu niihin 1-3 kuukauden sisällä.

Myös irtisanomisia on edessä, vaikka valtaosa (80 %) vastaajista ei pitänyt niitä ajankohtaisina. Pieni osa (4 %) yrityksistä on joutunut jo turvautumaan irtisanomisiin tai niin tapahtuu viikon sisällä. Vastaajista lähes viidesosa (18%) kertoi, että yrityksessä valmistaudutaan irtisanomisiin 1–3 kuukauden sisällä.

Uusia nopeita toimenpiteitä tarvitaan – kysynnän elvyttäminen keskiössä

Puutuoteteollisuuden yritykset esittävät nopeita, uusia toimia tilanteen helpottamiseksi. Tärkeänä nähdään edelleen suora, riittävä tuki tasapuolisesti kaikille niille terveille yrityksille, jotka joutuvat supistamaan tuotantoa ja lomauttamaan henkilöstöä. Yritykset katsovat myös eteenpäin ja esittävät toimenpiteitä kysynnän elvyttämiseksi. Tällaisia ovat tilapäinen arvonlisäveron laskeminen kotimarkkinoille saatetuille tuotteille sekä ARA-lisäkäynnistysavustuksen välitön aktivoiminen MAL- ja MAL-alueiksi pyrkivissä kaupungeissa. Lisäksi tärkeänä nähdään määrärahojen nosto infrarakentamiselle ja kunnossapidolle huomioiden myös liikenneinfran puurakentamisohjelman toimenpiteet.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOTIPLUS

Ylös