Seuraa meitä

Yhä useampi pääkaupunkiseudun asukas säilyttää klapinsa puuvajassa

KOTIPLUS

Yhä useampi pääkaupunkiseudun asukas säilyttää klapinsa puuvajassa

HSY:n julkaiseman raportin mukaan noin 80 prosentissa pääkaupunkiseudun pientaloista poltetaan puuta. Puuta käytetään pääasiassa varaavissa takoissa ja puusaunoissa. Yli puolet pientaloasukkaista säilyttää polttopuunsa puuvajassa.

–Ehdottomasti paras säilytyspaikka polttopuille on tuulettuva puuvaja, joka suojaa puita sateelta ja pitää ne kuivina. Onkin ilahduttavaa, että selvityksemme mukaan puuvajojen määrä on viime vuosina kasvanut pääkaupunkiseudulla, sanoo ilmansuojeluasiantuntija Katja Ohtonen Helsingin seudun ympäristöpalveluista.

Juuri julkaistun raportin mukaan 53 prosenttia pääkaupunkiseudun pientaloasukkaista säilytti vuonna 2019 polttopuunsa puuvajassa. Vastaava luku oli 36 prosenttia vuonna 2014. Edelleen noin 30 prosenttia säilyttää polttopuunsa ulkona peitetyssä pinossa.

Vain kuiva puu palaa vähäpäästöisesti ja energiatehokkaasti

Suurin osa pientaloasunnoissa käytetystä polttopuusta hankitaan omasta metsästä tai saadaan ilmaiseksi. Tällöin polttopuun laatu ja erityisesti kosteus voivat vaihdella suurestikin verrattuna ostettuun klapiin. Polttopuun kuivatus ja asianmukainen säilytys ovat siten erityisen tärkeitä. Puunpoltossa syntyy aina terveydelle haitallisia pienhiukkasia ja PAH-yhdisteitä. Huonossa palamisessa päästöjä syntyy moninkertainen määrä.

–Arviomme mukaan pääkaupunkiseudulla puunpoltosta syntyvät hiukkaspäästöt ovat suuremmat kuin autoliikenteen pakokaasujen hiukkaspäästöt. Jokainen voi kuitenkin omalla toiminnallaan vähentää omasta puunpoltosta syntyviä päästöjä. Esimerkiksi helppo keino on polttaa vain kuivaa puuta eikä polttaa koskaan roskia, Ohtonen kertoo.

Puuta käytetään ensisijaisesti lisälämmitykseen

Yleisimmin tulisijaa käytetään pääkaupunkiseudulla lisälämmitykseen. Tulisijaa käytetään myös tunnelman luontiin sekä sisustuselementtinä, Ohtonen sanoo.

Takkoja ja muita asuintilojen tulisijoja käytetään eniten joulu–helmikuussa, jolloin tulisijaa lämmitetään tyypillisesti 3-4 kertaa viikossa. Puusaunoja sen sijaan lämmitetään ympäri vuoden kerran tai kahdesti viikossa. Yleisimpiä tulisijoja ovat varaavat takat sekä puukiukaat.

Tutkittua tietoa puukiukaiden käytöstä tarjolla Helsingissä 19.3.2020

Kaikille avoimessa Polta puuta puhtaammin -asukasillassa on tarjolla tutkittua tietoa puukiukaiden päästöistä ja vinkkejä oikeaoppiseen tulisijan käyttöön. Asukasilta pidetään Helsingissä Maunula-talolla torstaina 19.3.2020 klo 18–20 ja sinne on vapaa pääsy. Tilaisuuden järjestää Kuivaa asiaa -hanke, jossa ovat mukana HSY, TTS Työtehoseura ja Turun kaupunki.

Kuva: HSY / Tero Pajukallio

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta KOTIPLUS

Ylös