Seuraa meitä

Talvirenkaiden aika alkaa

LIIKENNE

Talvirenkaiden aika alkaa

Talvirenkaiden käyttöpakko alkaa marraskuun alussa, mutta monin paikoin talvirenkaita tarvitaan jo nyt. Renkaiden kausivaihdon yhteydessä on varmistuttava urien syvyydestä, mahdollisten nastojen määrästä ja siitä, että omat talvirenkaat kestävät turvallisena kevääseen asti.

Ensimmäiset lumisateet ovat autoilijalle merkki siitä, että on korkea aika siirtyä talviaaikaan. Se merkitsee aiempaa varovaisempia nopeuksia, pidempiä turvavälejä sekä talven turvavarusteista tärkeimpien eli talvirenkaiden laittamista alle.

Talvirenkaat on viisasta vaihtaa autoon viimeistään nyt, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.

-Pohjois- ja Keski-Suomessa on sadellut jo kunnolla lunta, ja muuallakin Suomessa talvi etenee. Keli voi muuttua nopeastikin, joten turvallinen tiellä liikkuminen edellyttää sitä, että talvirenkaat ovat alla jo valmiiksi, Nuora sanoo.

Talvirenkailla marraskuusta maaliskuuhun

Tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä kelin niin vaatiessa marraskuun ensimmäisen ja maaliskuun viimeisen päivän välillä. Kelin niin vaatiessa talvirenkaita saa käyttää myös muulloin.

-On kuljettajan vastuulla pitää huoli siitä, että eri aikoina vuotta ajetaan keliin sopivilla renkailla, Nuora muistuttaa.

Vaikka lunta ei olisikaan, kesärenkaan pito-ominaisuudet alkavat heiketä lämpötilan lähestyessä nollaa.

-Ei kannata lykätä ja ajatella säästävänsä talvirenkaita. Jotkin renkaat auton alla aina kuluvat, ja on tärkeintä, että ne renkaat ovat vuodenaikaan ja keliin sopivat.

Nastallisilla talvirenkailla ajavien on syytä tarkastaa ennen alle laittoa nastojen kunto.

-Hyvässä rengashotellissa se tehdään asiakkaan puolesta. Jos renkaansa vaihtaa itse mutta renkaan kunto epäilyttää, kannattaa renkaat aina käydä tarkastuttamassa ammattilaisella.

Jotta auton hallittavuus äkillisissä tilanteissa olisi mahdollisimman hyvä, ei rengassarjan parhaan ja huonoimman renkaan nastamäärä saa poiketa yli 25 prosenttia.

Nastojen ohessa rengasvaihdon yhteydessä on hyvä tarkastaa urien syvyys. Tieliikennelain mukaan talvirenkaan urasyvyyden on oltava vähintään 3 mm, mutta käytännössä jo alle 5 mm urasyvyys lisää merkittävästi esimerkiksi sohjoliirron riskiä ja pidentää jarrutusmatkoja oleellisesti.

-Jos rengasvaihdon yhteydessä urasyvyys on 5 mm tuntumassa, rengas ei todennäköisesti kestä turvallisena kevättalveen asti. Turvallisuuden kannalta on järkevää uusia renkaat jo nyt, jolloin käytössä on hyväkuntoiset renkaat keväällä ja tulevana talvena.

Maltti on valttia talvesta toiseen

Teiden kastuessa, märkien lehtien täyttäessä kadut ja ensimmäisten pakkasten saapuessa maltti on valttia. Nuoran viesti on sama kuin edellisvuosinakin.

-En kyllästy toistamaan sitä, koska maltti tien päällä on valttia vuodesta toiseen. Tärkeintä on, että kaikki pääsevät turvallisesti perille, Nuora sanoo.

Ajokäytöksessä ja rengasturvallisuudessa talvella on pitkälti kyse samasta asiasta. Talvirengaskaudella sulan maan jäättömiä päiviä on toistuvasti, mutta talvella keli muuttuu nopeasti jopa saman päivän aikana, sekä alueelta toiselle siirryttäessä. Siksi koko talvirengaskauden ajan mukana on pidettävä maltti ja autossa keliin sopivat talvirenkaat.

Renkaanvaihtajan muistilista

-Jos vaihdat renkaasi itse, käytä kunnon tunkkia. Auton oma kevyt tunkki sekä rengasavain on tarkoitettu vain satunnaista vararenkaan vaihtoa varten. Hanki tukeva hallitunkki sekä renkaanvaihtoon tarkoitettu, jämäkkä rengasavain.
-Tarkasta ilmanpaineet jo ennen renkaan laittamista alle. Tyhjällä renkaalla ajaminen huoltoasemalle voi vaurioittaa sekä rengasta että vannetta.
-Tarkasta, että pultit, mutterit ja sovitteet ovat renkaaseen sopivat. Jos osaa pitää pakottaa, se luultavasti ei ole sopiva.
-Muista jälkikiristää erikoisvanteet noin 50–100 km ajon jälkeen.
-Jos et ole varma, miten renkaat vaihdetaan tai renkaiden kunto askarruttaa, käänny asiantuntevan rengasliikkeen puoleen.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LIIKENNE

Ylös