Seuraa meitä

Turvavyötöntä paikkaa ei ole

LIIKENNE

Turvavyötöntä paikkaa ei ole

Turvavyötöntä paikkaa ei ole

Turvavyön käyttöaste on parantunut vuosien mittaan hitaasti, mutta varmasti. Liikenneturvan seurantojen mukaan etupenkillä vyö kiinnitetään yhä ahkerammin kuin takapenkillä. Vuonna 2018 taajamassa ajettaessa turvavyön kiinnitti henkilöauton etupenkkiläisistä 94 prosenttia ja takapenkkiläisistä 88 %. Pakettiautolla kulkevilla sen sijaan on vieläkin enemmän kirittävää, heistä vain neljä viidestä kiinnittää turvavyön.

Liikenneturvan seurantojen mukaan turvavyö kiinnitetään etupenkillä ahkerasti sekä taajamassa että sen ulkopuolella. Vain viitisen prosenttia jättää vyön kiinnittämättä. Takapenkillä turvavyötä käyttämättömien määrä tuplaantuu etupenkkiin verrattuna: joka kymmenes ei käytä turvavyötä takapenkillä.
Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara iloitsee siitä, että valtaosalla turvavyön käyttö näyttää olevan rutiinia. Vuodesta toiseen takapenkkiläiset jäävät kuitenkin jälkeen, vaikka takapenkin turvavyön käyttövelvoite on takseissakin ollut voimassa jo 25 vuotta.
–Kiinnitetyn turvavyön soisi tulevan tavaksi myös takapenkillä. Takapenkkiläisten vyöttömyys nimittäin vaarantaa, heidän itsensä lisäksi, myös auton muut matkustajat, mitä ei välttämättä tulla niin ajatelleeksi. Tarpeeksi rajussa kolarissa turvavyötön takapenkkiläinen voi sinkoutua edessä matkustavan päälle. Yksinkertaisinta on auton tyypistä ja matkustuspaikasta riippumatta laittaa turvavyö aina kiinni, Elovaara toteaa.

Entä jos turvavöitä ei ole jokaiselle?

Liikenneturva selvitteli toissavuonna suomalaisten tietämystä erilaisista liikenneasioista. Viidesosa luuli, että henkilöautolla saa tilapäisesti kuljettaa enemmän henkilöitä kuin mitä turvavöitä on.
–Yhä näyttää olevan epäselvyyksiä siinä, voiko turvavyöttä matkustaa. Jokaisella matkustajalla, niin aikuisella kuin lapsellakin on oltava oma turvavyöllinen paikka. Samassa turvavyössä ei myöskään saa matkustaa, jos jollekin sattuu sellainen pähkähullu pisto päähän juolahtamaan, Elovaara painottaa.
Vaikka auto olisi varusteltu mitä kattavimmalla kokoelmalla turvatyynyjä, se ei ole syy jättää turvavyötä kiinnittämättä.
–Jos turvavyö ei ole kunnolla kiinni, turvatyyny voi kolaritilanteessa aiheuttaa pahojakin vammoja. Turvavyötä kiinnitettäessä on myös huolehdittava siitä, että se on kunnolla kiristetty ja juoksee kropan yli oikein. Esimerkiksi näin talvipakkasilla on paksuin toppatakki hyvä riisua, jotta vyö tulee riittävän kireälle, Elovaara vinkkaa.

Näillä vinkeillä vyötilanne kuntoon:

-Kiristä turvavyön lantio-osa napakasti lonkkaluiden päälle. Turvavyö ei saa olla kierteillä eikä löysällä.
-Varmista, että olkanauha kulkee keskellä olkapäätä, ei esimerkiksi kainalossa tai selän takana.
-Paksumpi toppatakki on syytä ottaa pois, jotta turvavyö tulee riittävän napakalle.
-Kiinnitä turvavyö riippumatta siitä, matkustatko etu- vai takapenkillä, henkilö- tai pakettiautossa. Vain kiinnitty turvavyö pelastaa.

Kuva: Nina Mönkkönen/Liikenneturva.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta LIIKENNE

Ylös