Seuraa meitä

Julkkikset Itämeren puolesta

TERVEYS

Julkkikset Itämeren puolesta

Julkkikset Itämeren puolesta

Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa kuluttajia viemään vanhat ja ylijääneet lääkkeensä apteekkeihin sen sijaan, että ne heitettäisiin viemäriin tai roskiin. Toista kertaa järjestettävässä kampanjassa aiheen puolesta puhuvat muun muassa Pekka Pouta, Alma Hätönen ja Tommi Korpela.

Suomalaisissa kodeissa lääkkeitä hävitetään jopa 500 000 kiloa vuosittain. Arviolta jopa 20–40 prosenttia lääkejätteestä päätyy roskiin tai viemäriin.
Viemäriin joutuneet lääkkeet kulkeutuvat jätevedenpuhdistamoihin, joita ei ole suunniteltu poistamaan lääkejäämiä. Puhdistamoille päätyvät lääkeaineet kulkeutuvat prosessin läpi vesistöihin tai sitoutuvat pieneltä osin puhdistamolietteeseen – kumpaakin kautta ne päätyvät saastuttamaan ympäristöä. Useita lääkeaineita löytyy jo Itämeren vesieliöistä kuten sinisimpukoista ja kaloista, ja ne haittaavat muun muassa eliöiden lisääntymistä. Kaikkia aiheutuvia uhkia ei vielä tunneta.
– Itämerta pelastetaan joka päivä jätevedenpuhdistamoilla, jotka poistavat jätevesistä tehokkaasti ravinteita. Lääkejäämistä pystytään kuitenkin poistamaan vain pieni osa. Siksi on meidän jokaisen vastuulla huolehtia vanhentuneiden ja käyttämättä jääneiden lääkkeiden asianmukaisesta käsittelystä. Meille on suuri ilo ja kunnia olla tämän tärkeän kampanjan suojelija, kertoo John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita johtava Marjukka Porvari.
Lääkkeetön Itämeri -kampanja sai kaksi vuotta sitten alkunsa huolestuneen kansalaisen twiitistä, jossa kysyttiin, olisiko viestinnän ammattilaisten aika tarttua toimeen ja nostaa Itämeren lääkekuorma puheenaiheeksi. Usean organisaation ja yrityksen yhteistyöllä toteutettu kampanja järjestetään nyt toista kertaa.
– Asia koettiin yhteiseksi ja kampanjan uusintaa toivottiin, koska huoli Itämerestä on suuri. Työtä riittää yhä, joten päätimme jatkaa siitä, mihin viime vuonna jäätiin, kertoo terveysviestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen johtaja Annikka Koivu viestintätoimisto Cocommista.

Julkkikset mukana

Tämän vuoden kampanjakasvoina toimivat Pekka Pouta, Alma Hätönen, Sikke Sumari, Tommi Korpela ja Mira Luoti. Maaliskuun ajan käynnissä oleva kampanja näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa sekä apteekeissa ympäri maan.

Muistilista:
Näin hävität lääkkeet oikeaoppisesti

Mitä lääkkeitä apteekkiin tulee palauttaa?

Palauta apteekkiin käytetyt lääkelaastarit, tuubit, joissa on vielä lääkettä, kiinteät ja nestemäiset lääkkeet, tabletit ja kapselit.

Miten palautan lääkkeet?

Poista ulkopakkaukset ja reseptilääkkeen ohjelippu. Laita lääkkeet läpinäkyvään pussiin. Palauta nämä erillisessä pussissa:

-jodi, bromi
-sytostaatit
-nestemäiset lääkkeet alkuperäisessä pakkauksessaan
-ruiskut ja neulat läpäisemättömään astiaan pakattuna (kysy apteekistasi, kuinka insuliinineulat tulee hävittää asuinalueellasi.

Onko jotain, mitä ei tarvitse palauttaa?

Esimerkiksi perusvoiteita, ravintolisiä tai luontaistuotteita ei tarvitse palauttaa apteekkiin. Ne kuuluvat sekajätteeseen.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös