Seuraa meitä

Nyt on aika suojautua auringon UV-säteiltä

TERVEYS

Nyt on aika suojautua auringon UV-säteiltä

Pimeän talven väistyttyä ja aurinkoisten säiden saapuessa, on aika kiinnittää huomiota ihon suojaamiseen UV -säteiltä. Parhaiten suojaat ihosi olemalla päivän kuumimpana aikana klo 11-15 välillä sisätiloissa, sekä suojaamalla ihosi ja silmäsi vaatteilla, varjoilla, aurinkolaseilla sekä aurinkosuojavoiteilla. Jotta aurinkosuojavoide antaisi parhaan avun eikä aiheuttaisi yllättäviä ihoreaktioita, koostimme alle 5 vinkkiä sopivan tuotteen valitsemiseen.

Valitse riittävän korkea suojakerroin

Riittävän suojakertoimen valinta on kaiken a ja o, joten siihen kannattaa kiinnittää ensimmäisenä huomiota. Pimeän talven jäljiltä ihomme on ohuimmillaan, jolloin se myös palaa herkemmin auringossa. Suomalaiselle vaalealle iholle onkin hyvä valita alkuun suojakerroin, joka on vähintään 30. Mikäli ihosi on herkkä palamaan tai vaatii erityistä suojaamista esimerkiksi ruusufinnin takia, tulisi suojakertoimeksi valita 50+. Erittäin korkeaa suojaa suositellaan myös lapsen iholle, koska lapsen ohut iho palaa aikuista herkemmin auringossa.

Huomioi olosuhteet, joissa käytät tuotetta

Omat erityisvaatimukset tuotteelle asettaa myös se, käytetäänkö tuotetta kaupungilla kävellessä, urheillessa tai uimarannalla. Kaupunkikäyttöön sopiva vaihtoehto voi löytyä aurinkosuojan sisältävästä meikkivoiteesta tai päivävoiteesta, kun taas rannalle mentäessä kannattaa kiinnittää huomiota korkean suojakertoimen lisäksi erityisesti tuotteen vedenkestävyyteen. Urheillessa kannattaa valita hikoilunkestävä, hyvin levittyvä ja tahraamaton tuote, jota on helppo kuljettaa mukana ja lisätä tarvittaessa.

Valitse ihotyypillesi sopiva tuote

Tuotetta valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota oman ihon vaatimuksiin. Kuivaihoisille löytyy täyteläisempiä vaihtoehtoja, kun taas rasvoittavalle iholle on saatavilla kevyitä, mattapinnan jättäviä tuotteita. Tuotteita on saatavilla voiteina, emulsioina, öljyinä, geeleinä, suihkeina ja vaahtoina, joten kaikille löytyy varmasti sopiva vaihtoehto. Kasvoille ja vartaloille löytyy myös omat tuotteensa, eikä huulienkaan ihon suojaamista huulipuikolla tule unohtaa. Lapsen herkälle iholle kannattaa valita lapsille tarkoitettu tuote, joissa on huomioitu lapsen herkän ihon tarpeet.

Huomioi allergiat ja yliherkkyydet

Herkkäihoisten, tuoksuyliherkkien ja allergisten kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota tuotteiden ainesosatietoihin. Omat allergiat tulee huomioida ja tuotteeksi kannattaa valita tuoksuton, herkälle iholle tarkoitettu tuote. Tietoa sopivista tuotteista saat kuluttajille maksuttomasta Kosmetiikan Allergiaportaalista, www.kosmetiikka-allergia.fi

Kysy neuvoa ammattilaiselta

Jos sopivan tuotteen löytäminen tuottaa edelleen haasteita, kysy neuvoa asiantuntijalta, kuten kosmetologilta tai farmaseutilta. Voit myös olla yhteydessä Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen maksuttomaan iho- ja kosmetiikkaneuvontaan sopivan tuotteen löytämiseksi. Valtakunnallinen iho- ja kosmetiikkaneuvonta palvelee kuluttajia ma-to klo 10-15, p. 040 834 8803 tai sähköpostitse kosmetiikka@allergiahelsinki.fi

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös