Seuraa meitä

Käsihygieniaa voidaan vielä tehostaa

TERVEYS

Käsihygieniaa voidaan vielä tehostaa

Ahkera ja huolellinen käsienpesu on yksi tehokkaimmista keinoista ehkäistä koronavirustartuntoja. THL:n mukaan hygieniatoimia voidaan vielä tehostaa esimerkiksi parantamalla mahdollisuutta käsien desinfiointiin julkisissa tiloissa.

Käsihuuhdetta tulisi olla tarjolla aina kun käsienpesu ei ole mahdollista. THL suosittelee desinfiointipisteitä esimerkiksi ostoskeskuksiin, kauppoihin, liikenteen solmukohtiin, julkisiin liikennevälineisiin ja työpaikoille.
-Hyvän käsihygienian merkitystä ei voi korostaa liikaa. Käsien desinfiointi tulisi olla mahdollista lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Jokainen voi huolehtia omasta käsihygieniastaan myös esimerkiksi kantamalla mukana pientä käsihuuhdepulloa, sanoo THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.
Julkisissa tiloissa käyttöön soveltuu esimerkiksi mikä tahansa alkoholipohjainen käsihuuhde, jonka alkoholipitoisuus on yli 70 prosenttia.

Näin desinfioit kädet oikein:
-ota käsihuuhdetta riittävästi (3-5ml)

-hiero huuhdetta kaikkialle käsiin, kunnes aine on haihtunut ja kädet ovat täysin kuivat

-desinfioinnin tulisi kestää 20–30 sekuntia, jotta desinfiointiteho on riittävä.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös