Seuraa meitä

Liiallinen aurinko ei ole aina hyvästä

TERVEYS

Liiallinen aurinko ei ole aina hyvästä

Auringon UV-säteily voi aiheuttaa muitakin sairauksia kuin melanoomaa. Itse asiassa muut ihosyöpätyypit, okasolusyöpä ja tyvisolusyöpä, ovat melanoomaa yleisempiä. Tuoreen tutkimuksen mukaan okasolusyöpä, jolla on selvin yhteys auringon ultraviolettisäteilylle altistumiseen, on tuntematon yli puolelle suomalaisista.

Okasolusyöpä on kaikista ihosyövistä toiseksi yleisin ja sairastuneita on vuodessa noin 1 700. Silti okasolusyöpä ja sen aiheuttamat näkyvät ihomuutokset tunnetaan huonosti.

UV-säteily ei huolestuta

Auringon haitat eivät edelleenkään huolestuta kaikkia suomalaisia. Jopa joka kahdeksas kyselyyn vastannut oli sitä mieltä, että ihon suojaaminen auringolta ei ole tärkeää. Myöskään ihomuutoksia ei usein oteta vakavasti. Noin joka neljäs suomalaismies ei hakeudu tutkimuksiin löytäessään sellaisia ihomuutoksia, joiden syytä ei tunnista. Alle 30-vuotiaat nuoret ovat vielä tätäkin laiskempia menemään tutkimuksiin.
–Kuitenkin nuoresta saakka paljon ulkona oleilleet henkilöt, jotka eivät ole suojanneet ihoaan UV-säteilyltä, ovat merkittävässä sairastumisriskissä nimenomaan okasolusyöpään myöhemmällä iällä, koska he ovat altistuneet pitkäaikaisesti auringon UV-säteilylle, kertoo onkologian lääketieteellinen johtaja Lotta Vassilev Sanofilta.
Okasolusyövän oireet ovat hyvin erilaiset kuin melanooman: okasolusyöpä voi näkyä iholla esimerkiksi punertavana ja hilseilevänä ihon paksuuntumana, parantumattomana haavana tai syylämäisenä kasvaimena. Joskus okasolusyöpä ilmaantuu pitkäaikaiseen haavaumaan tai vaurioituneelle iholle.
–Okasolusyövän ihomuutoksia ei aina pidetä vakavina, vaan niiden voidaan ajatella olevan esimerkiksi ihottumaa tai parantumattomia haavoja, sanoo Lotta Vassilev.
Miehistä vain vajaa kolmannes piti ihon suojaamista auringolta tärkeänä
Yli puolet (53%) tutkimukseen osallistuneista naisista piti ihon suojaamista auringolta erittäin tärkeänä. Miehistä näin ajatteli alle kolmannes (29 %). Naiset myös välttelevät oleskelua ulkona pahimman UV-altistuksen aikaan ja käyttävät aurinkorasvaa selkeästi useammin kuin miehet.
Kyselyyn vastanneista noin joka neljäs kertoo polttavansa silloin tällöin ihonsa auringossa. Peräti kuusi kymmenestä sellaisesta vastaajasta, jotka kertovat ruskettuvansa pääasiassa oleilemalla paljon ulkona, ei pidä ihon suojaamista tärkeänä.
–Tämä tulos viittaa siihen, että nämä henkilöt eivät ehkä koe altistuvansa auringolle, kun he eivät rusketa itseään auringossa makaamalla. UV-säteilyä kertyy luonnollisesti myös heille, ja esimerkiksi ulkotyötä tekevien on syytä huolehtia erityisesti kasvojen, päälaen ja hartioiden suojaamisesta, koska okasolusyöpä kehittyy herkimmin näille alueille, sanoo Lotta Vassilev.

Tietoa okasolusyövästä

Okasolusyöpä eli spinosellulaarikarsinooma on ihon pintaepiteelin eli pintakerroksen keratinosyyttisolujen pahanlaatuinen kasvain. Se on toiseksi tavallisin ihosyöpätyyppi. Suurin osa sairastuneista on iäkkäitä. Okasolusyöpä todetaan yleensä paikallisessa vaiheessa ja saadaan hoidettua, mutta jos hoito viivästyy, syöpä voi levitä etäpesäkkeinä tyypillisesti ensin imusolmukkeisiin ja sitten esimerkiksi keuhkoihin. Myös paikallisesti edennyt okasolusyöpä voi olla henkeä uhkaava.
Okasolusyöpää esiintyy eniten niillä kehon alueilla, joihin auringonvalo osuu: kasvoissa, päälaella, rintakehällä, hartioissa ja yläraajoissa. Myös potilaan immuunivajaus on suuri riskitekijä, jolloin esimerkiksi elinsiirtopotilailla on monikymmenkertainen riski sairastua okasolusyöpään.
Korvalehden reuna ja huulten iho ovat okasolusyövän tyyppipaikkoja. Ulkonäöltään okasolusyöpä on monimuotoinen: se voi olla punertava ja hilseilevä ihon paksuuntuma, haava, joka ei parane, tai syylämäinen sarveistuva, ihosta ulkoneva kasvain. Joskus okasolusyöpä ilmaantuu pitkäaikaiseen haavaumaan tai aiemmin vaurioituneelle iholle, kuten palovamma-arpeen.
Okasolusyövän ensisijainen hoito on leikkaus. Täydentävää sädehoitoa annetaan tarvittaessa, jos leikkausmarginaaleja ei pystytä tekemään riittäviksi tai kasvaimella on aggressiivinen kasvutapa. Toistuvasti uusiutuviin syöpiin voidaan antaa myös sädehoitoa.
Okasolusyöpään ei ole tällä hetkellä hyväksyttyä lääkkeellistä hoitoa, mutta useita tutkimuksia on parhaillaan käynnissä. Euroopan lääkeviranomaiselta odotetaan päätöstä ensimmäisestä lääkkeellisestä hoidosta heinäkuussa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös