Seuraa meitä

Pesuaine ei kuulu limaleikkeihin

TERVEYS

Pesuaine ei kuulu limaleikkeihin

Lasten limaleikit ovat suosittu harrastus, jossa on kuitenkin myös terveysriskejä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) varoittaa käyttämästä terveydelle haitallisia aineita limojen valmistamiseen. Esimerkiksi pesuaineiden käyttö liman valmistukseen ei ole suositeltavaa, koska niissä voi olla herkistäviä säilöntäaineita ja jopa lisääntymiselle vaarallista kemikaalia, booraksia.

Limojen valmistus on pysynyt jo toista vuotta lasten ja nuorten suosiossa. Aiheesta on satoja reseptejä netin foorumeilla ja painetuissa ”reseptikirjoissa”. Myös lasten synttärijuhlia järjestetään limateemalla.
Tukes varoitti viime vuonna kotitekoisten limojen haitallisuudesta, jos niissä käytetään lisääntymisterveydelle haitallista booraksia tai boorihappoa. Tukesin tietoon oli tullut, että nuoret ovat tilanneet booraksia EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista limaleikkeihinsä.

Pesuaineiden käyttö liman tekoon ei ole riskitöntä

Useissa limaresepteissä yhtenä ainesosana on nestemäinen pyykinpesuaine. Kemikaalituotteiden käyttö vastoin niiden käyttötarkoitusta ei ole riskitöntä. Pesuaineiden pakkausmerkinnöissä ja käyttöohjeissa ohjeistetaan pesuaineen turvalliseen käsittelyyn. Normaalikäytössä pyykinpesuainetta ei pidellä käsissä, ja vaatteistakin se huuhdellaan aina pois. Liman raaka-aineena lapset pyörittelevät sitä käsissään pitkiäkin aikoja.
Pyykinpesuaineet voivat sisältää ihoa ja silmiä ärsyttäviä aineita tai herkistäviä säilöntäaineita ja hajusteita. Niissä voi esimerkiksi olla booraksia, joka on luokiteltu lisääntymiselle vaaralliseksi kemikaaliksi. Booraksin lisäksi useissa pesuaineissa käytetään säilöntäaineena metyyli-isotiatsolinonia (MI tai MIT) tai bentsisotiatsolinonia (BIT), jotka ovat voimakkaasti herkistäviä aineita ja voivat aiheuttaa allergista kosketusihottumaa. Näiden aineiden käyttöä kosmeettisissa valmisteissa on rajoitettu EU-tasolla. Metyyli-isotiatsolinonin aiheuttaman kosketusallergian takia sen käyttö iholle jätettävissä kosmeettisissa valmisteissa kiellettiin pari vuotta sitten kokonaan, ja poishuuhdeltavassa kosmetiikassa sen sallittu pitoisuus rajoitettiin hyvin pieneksi. Pyykinpesuaineissa vastaavanlaisia käytönrajoituksia ei ole.

Aikuinen on vastuussa lasten limaleikeistä

Vanhemman vastuulla on huolehtia, ettei lapsi käytä leikeissään pesuaineita tai muita kemikaaleja vastoin niiden alkuperäistä käyttötarkoitusta. Herkistyneen henkilön altistuminen jo hyvin pienelle herkistävän aineen pitoisuudelle voi johtaa allergiaoireisiin ja aiheuttaa ikävän haitan loppuelämäksi.
On hyvä myös huomioida, että pääsääntöisesti kemikaaliallergioita ei voi estää tai lieventää siedättymällä kemikaaleille, kuten esimerkiksi eläinallergioiden kanssa usein toimitaan.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös