Seuraa meitä

Miehen masennus voi jäädä huomaamatta

TERVEYS

Miehen masennus voi jäädä huomaamatta

-Miesten psyykkinen pahoinvointi voi ilmetä miehille tyypillisillä tavoilla, esimerkiksi kipuina ja särkyinä tai ylettömänä työntekona, kertoo Mies ja masennus – paremman voinnin paluu! -kirjastaan Jukka Valkonen, valtiotieteen tohtori ja MIELI ry:n erityisasiantuntija.

Valkonen ei arvuuttele, milloin miehen huono vointi on masennusta. Sen sijaan hän pohtii hengissä pysymisen edellytyksiä pahoissa paikoissa sekä elämisen arvoisen elämän reunaehtoja.

Valkosen kirjassa käydään läpi maskuliinisuuden malleja ja miehiin kohdistuvia kulttuurisia odotuksia, jotka vaikuttavat masennuksenkin taustalla.

-Mallit tosin vaikuttavat eri tavoin eri miehillä ja eri tilanteissa: Mikä toisilla johtaa masennukseen, voi olla toisille selviytymiskeino, toteaa Valkonen

-Kun perinteisesti ajatellaan, että miehen ei kuulu rypeä tunteissa, se voi tarkoittaa toiselle kykyä olla märehtimättä tunteita liikaa, mutta toiselle hankalien tunteiden välttelyä. Vaikka vastoinkäymisten sietokyky on sinänsä hyvä ominaisuus, se voi huonossa muodossa johtaa siihen, että mies ei hae apua.

Miesten masennus ei näy tilastoissa

Kirjan mukaan miesten tilastoitu masennus on vähäisempää kuin naisilla. Väestötutkimusten mukaan vuoden sisällä häiriötasoisen masennuksen oli sairastanut 7 prosenttia naisista ja 4 prosenttia miehistä.

-Tämä ei välttämättä tarkoita, että miesten masennus olisi harvinaisempaa. Paremminkin on luultavaa, että miehet eivät hae apua masennukseensa eivätkä kerro siitä kyselyissä. On myös mahdollista, että miehet eivät tunnista sairastavansa masennusta eivätkä siksi osaa siitä myöskään kertoa, avaa Valkonen ilmiötä.

Valkosen mukaan psyykkinen oireilu ilmenee miehillä tyypillisesti esimerkiksi työtehtävistä suoriutumisen vaikeuksina tai työhön uppoutumisena.

-Miehet kuvaavat myös ruumiillisten oireiden, kuten päänsäryn kautta pahoinvointiaan, eivätkä liitä niitä omiin mielialoihin. Se voi ilmetä myös päihteidenkäyttönä, riskikäyttäytymisenä, ärtyneisyytenä tai aggressiivisuutena.

Tunnistamaton masennus on pahimmillaan itsemurhariski

Ilman tunnistamista miesten masennusoireet voivat jäädä hoitamatta, sanoo Valkonen.

-Äärimmillään hoitamaton masennus voi johtaa itsemurhaan. Tunnistamattomat masennusoireet voivat olla yksi tekijä miesten suuremman itsemurhakuolleisuuden taustalla. Nyt miehet tekevät noin kolme neljästä itsemurhasta.

Kirjaan on koottu yhdeksän tarinaa miehistä ja masennuksesta, sekä masennuksen itsehoito-ohjeita. Valkonen kannustaa mieslukijoita suhtautumaan niihin omia tuntojaan pohtien: se, mikä kullekin toimii, on yksilöllistä. Lisäksi kirja tarjoaa vinkkejä siihen, miten voi puolisona, ystävänä, työtoverina tai terveydenhuollon ammattilaisena olla masentuneen miehen tukena.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös