Seuraa meitä

Mielenterveyden häiriöt ajavat sairaslomalle yhä useammin

TERVEYS

Mielenterveyden häiriöt ajavat sairaslomalle yhä useammin

Mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen kasvu jatkuu jyrkkänä. Naisilla mielenterveyden häiriöt ovat jo yleisin peruste sairauspäivärahan saamiselle.

Viime vuonna noin 84 000 henkilöä sai sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella. Määrä kasvoi vuodesta 2018 lähes 10 000 henkilöllä. Kasvua vuosien 2016 ja 2019 välillä on peräti 43 %.
– Mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen yleistyminen näkyy kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisesti nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä naisilla, kertoo Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren.
Naisilla mielenterveyden häiriöt ovat jo yleisin peruste sairauspäivärahan saamiselle, kun taas miehillä yleisin syy ovat edelleen tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
Syitä mielenterveyden häiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen yleistymiselle ei edelleenkään varmuudella tunneta.
– Ilmiö on monimutkainen, eikä mikään tekijä yksinään selitä kehitystä, Blomgren sanoo.
– Sairauspoissaoloja on tärkeää seurata, sillä ne ennustavat merkittävästi pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riskiä. Poissaoloihin ja niiden syihin pitäisi pyrkiä puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa työkyvyn pysyvän menettämisen ehkäisemiseksi, Blomgren toteaa.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös