Seuraa meitä

Rokote antaa suojaa

TERVEYS

Rokote antaa suojaa

Rokote antaa suojaa

Moni suomalainen matkustaa riskialttiisti mitä tulee ruokailu- ja juomatottumuksiin. Sanofi Pasteurin teettämän matkaterveystutkimuksen tulokset kertovat, että lähes puolet suomalaisista kaukomatkaajista syö katukeittiöruokaa, kun esimerkiksi tanskalaisista sitä syö vain alle kolmannes.

Noin puolet suomalaisista matkailijoista myös käyttää juomissaan jääpaloja tai syö kypsentämätöntä ruokaa. Yleisimmät matkailijoiden ruoka- ja juomavälitteiset infektiotaudit ovat lavantauti ja hepatiitti A.
Sekä lavantauti että toinen vakava infektiosairaus, hepatiitti A, tarttuvat arkisista tekemisistä eli esimerkiksi ruoan ja juoman kautta tai yleisistä wc-tiloista.
–Esimerkiksi lavantaudin voi saada muun muassa Aasiasta, joihin suomalaistenkin kaukomatkat useimmiten kohdistuvat, sanoo matkailulääkäri ja työterveyshuollon erikoislääkäri Sirpa Kamppikoski-Blomqvist Terveystalosta. –Lavantauti on suolistoinfektio, jonka kuolleisuus on hoitamattomana noin 10–30 prosenttia. Infektio voi olla todella ikävä, usein pitkään oireita aiheuttava ja henkeäkin uhkaava tuliainen.

Rokote suojaisi ikävältä tuliaiselta

Suuri osa suomalaisista matkustaa rennosti tauteja pelkäämättä: useampi kuin joka kolmas tutkimukseen vastannut kaukomatkaaja ei ollut lainkaan huolissaan infektiotaudeista matkustaessaan. Lähes puolet kaukomatkustajista oli enemmän huolissaan terrorismista tai lento-onnettomuudesta kuin infektiotautien tarttumisesta.
Sairauksien tartuntalähteitä ei tutkimuksen mukaan myöskään tunnettu kovin hyvin: vain 39 % vastaajista tiesi, miten lavantauti tarttuu.
Kysely paljastaa, että suomalaisten matkarokotukset voisivat olla paremmallakin tolalla. Kaukomatkailijoista vain noin joka viides kertoi saaneensa rokotuksen keltakuumetta tai vesikauhua vastaan. Lavantauti-, Japanin aivotulehdus- tai meningokokkirokotuksen oli saanut vain noin joka kymmenes. ”Olen pysynyt matkoillani terveenä aiemminkin” ja ”En ajatellut, että minulla olisi riski sairastua” olivat yleisimmät syyt rokottamattomuuteen.
–Vaikka hepatiitti A on matkailijan perusrokote, edelleen kolmannes kaukomatkailijoistakin matkustaa ilman suojaa, kertoo lääketieteellinen asiantuntija Anu Soininen Sanofi Pasteurilta.
–Kaukomatkailijat saattavat hyötyä hepatiitti A -rokotuksen lisäksi myös lavantautirokotuksesta, koska ne esiintyvät samoilla alueilla. Molemmat taudit tarttuvat ruoan ja juoman välityksellä, ja tämän tutkimuksen perusteella ruoka- ja juomavälitteisten tautien riskissä onkin lähes jokainen matkailija.

Jatka lukemista
Ilmoitus

Lisää aiheesta TERVEYS

Ylös